Pääsyvaatimukset
Aikuiskoulutus
Haku tutkintoon johtavaan merenkulkualan insinöörin aikuiskoulutukseen tapahtuu ammattikorkeakoulujen keväisin tapahtuvan yhteishaun kautta www.amkhaku.fi. Vuonna 2010 emme ota uusia opiskelijoita.
Opiskelijavalinta tapahtuu valintakokeiden, työkokemuksen ja mahdollisten muiden ammattikorkeakouluopintojen perusteella (enintään 100 pistettä):
Opiskelijavalinnan pisteytys:
1. Valintakoe, enintään 70 pistettä
2. Työkokemus, enintään 20 pistettä
3. Samalla alalla suoritetut opinnot, enintään 10 pistettä
4. Lääkärintodistus
Yhteensä 200 pistettä
Hakijalla tulee olla vahtikonemestaritutkinto, tai vastaava. Hakijalla tulee lisäksi olla vähintään kahden vuoden yleinen työkokemus. Hakiessa voi laskea sen työkokemuksen, jonka on hankkinut hakuajan loppuun siitä lähtien kun on täyttänyt 18 vuotta. Osa-aikatyö muutetaan kokoaikatyöksi siten, että 150 tuntia tai 20 kokonaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivässä) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla jatkuvaa tai saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemuksena ei hyväksytä sellaista harjoittelua tai työssäoppimista, joka kuuluu siihen tutkintoon, jonka pohjalta henkilö hakee opiskelemaan. Asepalvelusta ei lasketa työkokemukseksi. Tutkinnon, jonka perusteella koulutukseen haetaan, tulee olla suoritettu ennen kuin hakuaika menee umpeen. Opiskelemaan hyväksyttyjen tutkinto- ja työtodistukset tarkastetaan. Opiskelijavalinta tapahtuu valintakokeen, työkokemuksen ja muiden ammattikorkeakouluopintojen perusteella.
1. Valintakoe, enintään 70 pistettä
Kaikki hakuehdot täyttävät hakijat kutsutaan valintakokeeseen. Valintakoe tapahtuu valintahaastattelun muodossa; haastattelut pidetään erikseen sovittavana ajankohtana. Valintakokeeseen sisältyy myös ruotsinkielen koe niille hakijoille, joiden äidinkieli tai koulukieli ei ole ruotsi.
2. Työkokemus, enintään 20 pistettä
Työkokemuksesta, joka ylittää hakuvaatimuksen, annetaan pisteitä siten, että kahden kuukauden työkokemuksesta samalla koulutusalalla, jolle haetaan, saa yhden pisteen. Merenkulkualan insinöörin (YH) koulutukseen hyväksytään merenkulkualan työkokemukseksi ennen hakuaikaa hankittu Merenkulkulaitoksen hyväksymä aluspalvelu, joka todennetaan merimiesrekisteriotteella.
3. Samalla alalla suoritetut opinnot, enintään 10 pistettä
Näillä opinnoilla tarkoitetaan ammattikorkeakoulussa tai avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettuja opintoja.
4. Lääkärintodistus
Opiskelemaan hyväksytyn opiskelijan tulee viimeistään 3.8.2009 toimittaa voimassa oleva merimieslääkärintodistus ammattikorkeakouluun. Opiskelupaikka on ehdollinen kunnes voimassa oleva lääkärintodistus on toimitettu.



